Oloja

Mulla on outo olo. Olen saanut hirveästi aikaan viime päivinä. Ainakin ikään kuin ajatuksen tasolla. Olen aloittanu paljon sellaista, minkä olen työntänyt pois ajatuksista pitkään. Siitä tulee samalla voipunut ja voimakas olo, että toimii eikä vain valita, että pitäisi kaikkea.

Koska kirjoitan sekavista tunteista on kuvat yhtä toisiinsa liittymättömiä. Pupu otti lepoa viikonloppuna. Juotiin Mikon kanssa kahvia ja suunniteltiin juhlia. Mun lampusta tulee ihania varjoja seinille, parvekkeen oveen ja kattoon. Täällä on vieläkin hirveä sotku.

Tänään:
Luin jotain, mistä minulle tuli huono olla.
Olen työskennellyt ihmisen kanssa, jota en ymmärrä ja jonka kanssa ei voi puhua.
Juttelin pitkään ystävän kanssa, josta en ole kuullut kuukausiin.
Olen hieman yksinäinen. Tai irtonainen. Ja se tuntuu ihanalta.
Palaveerasin toisen kanssa Käpylän kyläjuhlista.
Kaikenkaikkiaan olen hyvin onnellinen ja tyytyväinen kaikkeen, mitä minulla on.
Halusin tulppaaneja.

La-su..

..Ja uusi vaatekaappi.

Eipä juuri kerrottavaa (:

Rakastan Haagaa.

Rakastan kevättä ja aurinkoa. Olen hullaantunut kävelylenkeistä Haagan lukuisilla ulkoiluun sopivilla kävelyreiteillä. Olen ihastunut pikkukioskeihin ja -kauppoihin. Olen niin kotona nyt. Eksyn joka päivä lenkilläni ja kysyn ohikulkijoilta, miten pääsen kotiin. Se on ihanaa myös. Voisin tallata Haagaani vaikka monta tuntia kerrallaan. Onneksi on Peppi, joka sai minut lähtemään ulos!

Ja silti toivon hartaasti: tulisipa jo kesä!

Peppi kylässä

Jekku ei sittenkään ottanut pahasti itseensä Pepistä, joka tuli pariksi viikoksi hoitoon. Terapiaa mun koirakuumeelle ja jännitykselle.

"Mitä syöt, hei?" Kaksi ahnetta (:

Turku ei petä koskaan.

Ei muuta sanottavaa. Ihana viikonloppu ystävän luona. Ja kävinpä moikkaamassa pikku Karmaakin. Kuukauden päästä se tulee kotiin.

Mä tein ruokaa!?

Jostain syystä olen pari päivää fiilistellyt ajatusta ruoanlaitosta. Olen syönyt duunilounaan lisäksi lähinnä leipää viimeiset puoli vuotta. Tänään menin kauppaan. Olin päivällä päättänyt tehdä makaronilaatikkoa. Kauppamatkalla ajatus muuttui lasagneksi. Kaupassa päätinkin tehdä pizzan.

Haahuilin ympäri markettia ja koitin kuumeisesti miettiä, mitä tarvitsen. Lopulta kuvittelin olevani valmis.

Kotimatkalla tajusin, ettei minulla ole vesivahingon jäljiltä veistä, kaulinta eikä leikkuulautaa. Lähdin siis keskustaan hankkimaan näitä, minkä jälkeen junailin kotiin. Olin jo hyvää vauhtia päässyt ruoanlaitossa alkuun kun huomasin, että osa raaka-aineista puuttuu sittenkin. No aika pientä, mutta taidot ovat kyllä ruosteessa. Innostuin kuitenkin ja voisin kyllä vähän skarpata ja pistää ruoanlaitoksi vaikka liki joka ilta!

Tuosta mun keittiöstäkin tuli ihan kiva. Ei siellä tilaa ole yhtään, ja joku lisätaso olisi ehkä kiva, mutta näissä neliöissä toi on ihan huippu. Ja parasta on se, että jääkaappi on nyt keittiössä, eikä olohuoneessa.

Mitähän huomenna keksisi ruoaksi (:

Kotona.

Suureksi helpotukseksi suurin osa varastossa ollesta kamoista on kunnossa. Jopa sininen, puinen kirjoituspöytäni. Sen tuhoutuminen olisi harmittanut. Uusi sänkykin on paljon, paljon parempi kuin vanha. Eniten harmittaa muutama kirja, jotka meni pilalle. En kuitenkaan vielä ole raskinut heittää niitä pois. Kaikki tärkeät paperini sisältänyt kansio alkaa homehtua. Pitäisi varmaan aika pian käydä se läpi, mutta se on hyvin inhottava..

Kävin tänään ostamassa tuommoisen päiväpeiton. En jaksaisi pedata sänkyä, mutta kun sänky on nyt myös sohva, on vähän inhottavaa olla lakanoissa päivävaatteissa. Lisäksi minulle tulee kuukauden päästä mun vauva, joka ihan varmasti hengaa myös sängyssä kun en ole paikalla. Salaa tietenkin.

Nuo ihastuttavat norsulakanat on kanssa uudet. En voinut vastustaa niiden suloisuutta.

Hmm, kuka lohduttaisi Nyytiä, hää kastus... Sisällä levähtänyt teksti "5 vuotiaalle Saijalle 11.8.1993 Pirkko-mummulta". Sääli.

Mutta ei maailma kaadu pariin kirjaan. Olen kotona.