Luulenpa...

...etten tarvitse tätä blogia enää. Lopetan sen päivittämisen toistaiseksi. Elämä on niin tasaista nyt. Palaan asialle, jos se tuntuu tärkeälle.

Jatkan toistaiseksi vain tuon Karman blogin päivittämistä.

Ihanaa alkavaa vuotta 2013 kaikille, jotka tämän näkevät!

Saija

Photo Booth

Selaan sen aina välillä läpi. Kuvat on noloja. Mutta paljastan muutamia. Olen saanut tämän koneen 2007, kun muutin pois vanhempieni luota. Koko sen jälkeinen elämäni on tallentunut Photo Boothiin. Älytöntä.

Tää on tosi nolo! Haha! Meinas iskeä sellanen itsesensuuri, että olin jo etten laitakaan. Mutta tässä. Eka on Roihikan kodista, neljä seuraavaa Sörkasta, kolmanneksi viimeinen lienee A-tiimiltä ja vikat kaks Haagasta. Aijai hävettää jo nyt :D

Ja kommentoin tänään jotain blogeja lukiessani, et tytöillä on aina suu hassusti kuvissa. Eipä oo mulla paljon varaa sanoa, kyllä.

Neäääh...

Viel kolme viikkoo... Yritin lääkärissä kinuta, et jos 2 enää, mutta se sanoi et no mielummin 3 ja puol. So be it. Kolme.

No minä sitten itseäni hemmottelemaan... Ostin persimonin - taas! Ja hajuvettä, ekaa kertaa tyyliin ikinä. Ja värjäsin tukankin, mut siitä tuli aika kamala. Pitää jatkaa projektia huomenna. Jeii...

Pöydällä

Keinovaloa, sunnuntai-aamujen ihania pitkiä hyvin valmisteltuja aamiaisia, koulukirjoja ja hyvin edistyvä opinnäytetyö sekä ystävän apu ja seura. Kaikki on sittenkin ihan kunnossa.

Käsi on tosin kipsissä nyt, että tässä kuussa ei paljon sämpylöitä leivota. Ei se mitään, koska mä olen taas eloisa, elossa ja hirveän onnellinen!

Mä taas unohduin

Tämä ei nyt varmaan ole ihan paras paikka tämmöisille ajatuksille, mutta menkööt. Johonkin on nyt kirjoitettava. Tai jollekin on kerrottava.

Olen ollut hirveän onneton hetken. Siis koen olevani ihan onnekas, mutta ei onnellinen. Siinä on vissi ero. Jotenkin mä keskityin liikaa taas suunnittelemaan jotain tulevaa ja murehtimaan menneitä, että mä unohdin tämän hetken. Siksi mikään ei tunnu oikein miltään, kun mä odotan vaan jotain muutosta tapahtuvaksi. Ja tämä hetki tuntuu niin väliaikaiselta, että se on ihan merkityksetön. Siis tämä vaihe, jossa mä kampean vaan eteen päin ja toivon voittavani lotossa. Kauankohan se kestää vai pitäiskö se lopettaa nyt heti?

Olen miettinyt seuraavaa: en halua olla selviytyjä, mä haluan olla menestyjä. Mä en halua pärjätä, mä haluan elää rauhassa.

Mä olen muutenkin mennyt taas piiloon. Niin kuin niin monta kertaa aikaisemminkin. Ripustaudun omaan itsesääliin ja kurjuuteen niin, että mä unohdan itsekin olevani elossa. Sitten pari tyyppiä jaksaa muistutella mua, että "HEEEIII, MISSÄ OLEET!?"... Noh, "täälää"!

En ole koskaan osannut päästää irti, paitsi hetkiksi ja silloin on aina tapahtunut jotain ikävää. Tai sitten jälkiä on saanut siivoilla tovin. Minkä takia mulla ei ole sitä stabiilia arkea ja sen lisäksi villiä ja rentouttavaa vapaa-aikaa? Mä suoritan: pitää imuroida, pestä pyykkiä, lenkittää koira ja itseni, tehdä opinnäytetyötä ja tiskata. Vai piiloudunko mä vaan?

Mä etsin sitä vapauden tunnetta, jonka mä hetkeksi löysin opiskelun alussa. Silloin ekan kerran. Silloin mua ei harmittanut, että mä olin liian isoissa vaatteissa piilossa koko yläasteen. Vai onko se vaan se, että nyt vanhempana mä ajattelen, että missasin jotain kun en kauheasti dokannut tai säätänyt tai koheltanut. Kävinhän mä festareilla ja rannalla kesäsin ja meillä oli H:n kanssa se oma piilopaikka, jolloin pystyi olla aina joku ihan muu. Ehkä sellainen, joka halusi oikeasti olla, muttei uskaltanut.

Tämä on ihan hirveää tajunnanvirtaa eikä siinä varmana tunnu olevan mitään järkeä. Mä halusin vaan päästää sen ulos.

There is nothing like fresh paint...

Eli missä remppa, siellä minä!

Tällä kertaa ei ole onneksi oma kämppä, mutta voihan sitä aina vähän muitakin autella (:

Syksy

Ei se niin paha ole. Ilmassa on paljon happea ja ulkona on utuisen kaunista. Ja sainpahan äidiltä keltaiset hait synttärilahjaksi. En ole koskaan arvostanut kumppareita... Ennen kuin hankin koiran...

Kade

Mäki tahdon jäädä aamuisin nukkumaan kotiin. Karma voisi mennä töihin.

Karttapallo

Mulla on kauhea matkakuume, mutta onneksi pallo pönöttää ikkunalaudalla ja valaisee söpösti illalla. Meinasi mennä roskikseen, pelastin sen ja majoitin vanhemmilleni. Koska se ei siellä koskaan päässyt käyttöön, toin sen tänne.

Tekemisen tahtotila

Eli missio opinnäytetyö on alkanut

Mulla on nyt höökä päällä. Haluan saada tämän tehtyä. Kun ajattelin tämän juuri alkaneen vuoden tavoitteeksi uuden työpaikan löytymistä, on tästä ehkä hyvä aloittaa. Valmis tutkinto (vaikka eri alan) on paljon parempi kuin roikkuva tutkinto, eikö niin?

Ihan viimeistään ensi keväänä pitelen kulttuurituottajan papereita käsissäni, kuten vastavalmistuneet kollegani viime keväänä. Hyvässä lykyssä jo syksyllä, mutten kuitenkaan ajatellut lopettaa elämistä, joten pidetään tavoitteet realistisina.

Nyt takas hommiin! -->

Asioita, joita rakastan. Osa 2.

1. Hän

Ja

2. Hän

Olenpa imelä. Minkäs teet...

Pitkä aamu

Olen sairaan väsyyt. Olen kai niin jumissa, että nukun ihan surkeasti yöllä. Lauantaiaamut ovat silti herkkua, kun tietää, että on tulossa hyvä päivä.

Vinyylilevyjä ja sitruunakaljaa

Koska oon niin siisti tyyppi ;)

Nyt mulla on vihdoin kaikki kotona. Kuvittelisin ainakin, ettei kenenkään kellareissa tai ullakoilla tai varastoissa ole nyt enää minun tavaroitani. Hain tuossa sunnuntaina vielä vanhemmiltani kaikki mun levyt ja levysoittimen. Mun kukat on vielä A:lla, mut ei mulla ole niille paikkaa kun joku pikkutihulainen silppuaisi ne heti tilaisuuden tultua. Sitruunakaljan A:t toi itäisen Euroopan reissulta tuliaisena.

Mansikkapäivä

Käväistiin tänään A:n kanssa kierrätyskeskuksessa. Koska sitä mitä menimme minulle hakemaan ei enää ollut siellä, poimimme vain muutaman löydön ja jatkoimme mansikkaostoksille. Ei varmaan vähään aikaan tee mieli, mutta onpahan pakastin puolillaan manseja (: Saatiin muuten laatikot tosi edullisesti ja vieläpä ihan mielettömän hyvälaatuisia!

Ennen mansikkahommia tehtiin ihan superhyvä salaatti!

Ja sit tietty mansikkarahka jälkkäriks!

Viikonlopun antimet ja keskiviikon pieni piristys.

Niin, noh. Edistystä.

Ennen:

Sitten projektin aiheuttama sotku ja myös jälkeen:

Eilen ostin pöydän ja tänään kukkia. Mattokin on aika uusi:

Kyl se tästä!

Uusi vuosi

Noniin. Tämä kirjoitus ei varmaankaan ole joillekin tuntemilleni ihmisille kovin reilu. Mutta minun on pakko kirjoittaa tämä - juuri tänne. Minun on pakko ynnätä kulunut vuosi. Tämän blogin tarkoitus oli dokumentoida uuden elämäni alku ja sen alun vuosipäivä sattuu olemaan noin viikonpäästä. Laitetaan siis se vuosi purkkiin nyt.

Tämä on ollut monellakin tapaa hyvin, hyvin raskasta. Kun eräänä aamuna tajusin kirkkaammin, että yhteinen elämäni erään kanssa ei ollut onnellista, päätimme lopettaa sen yhdessä. Minun oli lähdettävä, mutta sain niin paljon aikaa kun tarvitsin uuden paikan löytämiseksi. Jäin noin kahdeksi kuukaudeksi. Liian pitkäksi aikaa.

Muutin ystäväni asuntoon numero 16, joka oli kolme viikkoa tyhjillään ennen luovutusta. Vaikka aika oli vain alle kuukauden, se oli ehkä elämänmuutokseni tärkein hetki. Irroitus vanhasta ja suunnannäyttö uudelle. Vuokraanko asunnon vai ostanko oman? Kuka minua rakastaa ja ketä itse rakastan? Ketä minä tarvitsen? Missä minä olen ja seisonko omilla jaloillani?

Noh, kolme viikkoa kului nopeasti eikä minulla ollut asuntoa. Ravasin näytöissä, mutta huonolla menestyksellä. Muutin A:n & A:n luokse. Omalla tavallaan se oli nöyryyttävää ja vaikeaa. Olin aina kylässä, vaikka nämä ihmiset olivat minulle hyvinkin tuttuja. Tai ainakin tämä naispuoleinen. Jatkoin asuntonäyttörumbaa ja osallistuin yhteen tarjous(huuto)kauppaankin. Tämä ei natsannut, mutta pian löysin mahtavan kämpän, josta tarjosin. Se meni läpi saman tien.

Tässä asunnossa kuitenkin asui vuokralainen ja jouduin odotteleman jokusen kuukauden. Mitä lähemmäksi tammikuun loppu tuli, sitä raskaampi olo minulla oli. En enää halunnut roikkua nurkissa. Remonttiin meni vielä kolme viikkoa. Pääsin vihdoin muuttamaan.

Kuukausi tämän jälkeen luokseni saapui ihana Karma-koira. Nyt sekin on jo viiden kuukauden ikäinen.

Tässä vuoden aikana on tapahtunut niin paljon kaikkea. Työpaikka ei ole arvoiseni. Olen turhaan raatanut kuin hullu. Tietysti olen oppinut paljon ja noin, mutta uusi työ minun on saatava. Se on ehkä seuraavan vuoden haaste.

Haluaisin niin kovasti kiittää ystäviä ja perhettä, jotka ovat auttaneet minua niin paljon. Tarjonneet yösijaa, lohduttaneet ja kannustaneet. Tehneet minusta vahvemman.

Niin ja toivon hyvää onnea itselleni ja eräälle, joka erityisesti on ollut läsnä. Ja tehnyt minut niin kovin onnelliseksi.

Tämä on ehkä vähän dramaattinen teksti, mutta minulla on kyynelet silmissä sitä kirjoittaessani. Tuntuu, että olen voittanut jotain. Olen selvinnyt jostain. Ja miksen olisi? Minulla on ollut ympärillä parhaat tyypit! Kyllä te tiedätte, ketkä, jos tätä luette!

Miniprojekti

Valmistaudun sunnuntaihin (:

Näytän sit mitä tuli.

Today..

..I fell in love with my Home again..

Vieläkin ihan vaiheessa, mutta silti niin kodikas. Kaikkine epäkohtineen.

L O M A

Aloitin lomani Turussa. Siellä oli varsin ihanaa sadessäästä huolimatta.

Eilen palasin kotiin, tänään imuroin, pesin lattiat ja järjestelin taas hieman parveketta. Nyt olen saanut sieltä kaikki remonttiroskat ja työkalut pois. Enää muutamia ylimääräisiä artikkeleita täytyisi hävittää johonkin.

Lattianpesu on ihan mahtava juttu! Aika pienellä vaivalla saa tosi raikkaan kodin. Sit nautin salaattilunchin, pikkasen laihaa kahvia ja suklaapatukan partsilla. Ja se oli mukavaa. Sateestakin huolimatta (:

Koira on ihan poikki meidän viikonloppumatkasta, mutta tänään saa huilata kun ollaan koko päivä ihan kaksistaan. Huomenna taidan hakea aamulla vähän kukkia parvekkeelle, tulis varmana heti parempi fiilis. Iltapäivällä menen äidin kanssa viettämään vapaapäivää.