9.9.2012

Karttapallo


Mulla on kauhea matkakuume, mutta onneksi pallo pönöttää ikkunalaudalla ja valaisee söpösti illalla. Meinasi mennä roskikseen, pelastin sen ja majoitin vanhemmilleni. Koska se ei siellä koskaan päässyt käyttöön, toin sen tänne.


27.8.2012

Tekemisen tahtotila

Eli missio opinnäytetyö on alkanut

Mulla on nyt höökä päällä. Haluan saada tämän tehtyä. Kun ajattelin tämän juuri alkaneen vuoden tavoitteeksi uuden työpaikan löytymistä, on tästä ehkä hyvä aloittaa. Valmis tutkinto (vaikka eri alan) on paljon parempi kuin roikkuva tutkinto, eikö niin?

Ihan viimeistään ensi keväänä pitelen kulttuurituottajan papereita käsissäni, kuten vastavalmistuneet kollegani viime keväänä. Hyvässä lykyssä jo syksyllä, mutten kuitenkaan ajatellut lopettaa elämistä, joten pidetään tavoitteet realistisina.

Nyt takas hommiin! -->



4.8.2012

Pitkä aamu

Olen sairaan väsyyt. Olen kai niin jumissa, että nukun ihan surkeasti yöllä. Lauantaiaamut ovat silti herkkua, kun tietää, että on tulossa hyvä päivä.




19.7.2012

Vinyylilevyjä ja sitruunakaljaa

Koska oon niin siisti tyyppi ;)


Nyt mulla on vihdoin kaikki kotona. Kuvittelisin ainakin, ettei kenenkään kellareissa tai ullakoilla tai varastoissa ole nyt enää minun tavaroitani. Hain tuossa sunnuntaina vielä vanhemmiltani kaikki mun levyt ja levysoittimen. Mun kukat on vielä A:lla, mut ei mulla ole niille paikkaa kun joku pikkutihulainen silppuaisi ne heti tilaisuuden tultua. Sitruunakaljan A:t toi itäisen Euroopan reissulta tuliaisena.

14.7.2012

Mansikkapäivä

Käväistiin tänään A:n kanssa kierrätyskeskuksessa. Koska sitä mitä menimme minulle hakemaan ei enää ollut siellä, poimimme vain muutaman löydön ja jatkoimme mansikkaostoksille. Ei varmaan vähään aikaan tee mieli, mutta onpahan pakastin puolillaan manseja (: Saatiin muuten laatikot tosi edullisesti ja vieläpä ihan mielettömän hyvälaatuisia!

Ennen mansikkahommia tehtiin ihan superhyvä salaatti!







Ja sit tietty mansikkarahka jälkkäriks!




4.7.2012

Viikonlopun antimet ja keskiviikon pieni piristys.

Niin, noh. Edistystä.

Ennen:
Sitten projektin aiheuttama sotku ja myös jälkeen:



Eilen ostin pöydän ja tänään kukkia. Mattokin on aika uusi:




Kyl se tästä!